Uusi vuosi alkoi ja remontti jatkukoon. Loppuvuosi menikin muissa merkeissä, ensin työssä ja työpaikan vaihtosuunnitelmissa, sitten joulu- ja vuodenvaihdemenoissa. Olen lomaillut joulusta saakka ja kerännyt voimia kevääseen. Kovin on mieli ollut alakuloinen ja vetämätön. Univaikeudet meinaa tosissaan nujertaa. Päätin pyhästi tämän olleen viimeinen joulu Suomessa, vastedes matkustan aurinkoon. Tämä pimeys saa kyllä olon todella matalaksi, vetämättömäksi ja lohduttomaksi.

Paino 90,5 kg tänä aamulla, en ole punninnut viikkoihin. Tänään kävelin ja jumppasin pojan kanssa puoli tuntia. Tästä se taas käynnistyy! Lueskelin muutamia laihdutusblogeja ennen joulua ja monia asioita piti niihin kommentoida, mutta silloiset työkiireet voittivat kaiken muun. Nyt voisin tässäkin terästäytyä näin uuden vuoden lupauksena. Samoin päivitän blogin ulkoasun ja muuta juttua kun olen virkeämpi

Kävelyä olen kyllä kaivannut niinä päivinä, joina en ole saanut itseäni ulos. Suunnittelin jopa meneväni kuntosalille kävelemään lamppujen alle, mutten sitten mennyt kuitenkaan. Jotenkin ajatus tuntui kovin omituiselta. Jokaisen auringonpilkahduksen aikaan olen kyllä mennyt ulkoilemaan, mutta kovin harvassa ne hetket ovat olleet.

2.1.2008 Päivän ruokailut:

  • Aamu: kahvi maidolla, puolukkajogurtti, lasi tuoremehua ja ½ reissumies,  2 tl kevytleviä ja 2 juustoviipaletta
  • Kaverilla: kahvi maidolla, jäätelöä 1 dl, 4 piparkakkua aurajuustolla, 2 palaa pullaa ja 2 voileipäkeksi ja tuorejuustoa
  • Päivällinen: makaroonilaatikkoa ja 2 lasia maitoa
  • Välipala: 100 g hedelmäirtokarkkia
  • Iltapala: ½ Strongbow-siideri, 5 hapankorppua, kevytleviä ja juustoa

Päivän liikunnat:

  • Askeleet: 6469
  • Joogavenyttely-jumppa 30 min