Vaaka on edelleen hukassa, joten painoa en ole tsekannut. Kävelin tänään osan matkan kotiin ja illalla kirjastoon, mutta tulin kotiin kaupan kautta ja ostin suklaata, juustoa ja siideriä (jotka myös nautin). Mä en edes pidä suklaasta!

Ostin viikonloppuna villalangaa ja aloitin kutomaan kaulahuivia. Nuorempana tein paljon käsitöitä (ompelijan tytär!), mutta viime vuosina harrastus on jäänyt. Pojallekin tuli tehtyä ensimmäisenä ikävuotena todella paljon vaatteita sekä ommeltuina että neulottuina. Mä aloitan tuollaisista helpommista malleista, saa nähdä mihin sitä innostuu.

Olen edelleen etsiskelemässä unelmaduunia ja miettimässä työpaikan vaihtoa. Mulle tarjottiin aiemmin hakemaani työtä, menen torstaina keskustelemaan asiasta. Jotenkin olen perumassa lähtöaikeitani, työmatka pitenee noin tunnilla päivä, palkka nousee 80 e, 4 kuukauden koeaika. Työtehtävät muuttuisivat, vastuut vähenisivät, konkretia lisääntyisi ja monia uusia asioita olisi opittavissa. Paikka ei kuitenkaan tunnu täysin omalta, vastaavaan paikkaan paljon lähemmäs kotia pääsisin nykyisellekin työnantajalle. Hmm... pitänee harkita.