En saa unta, tekemättömät työt painaa mieltä. Viikonloppu meni pääasiassa lepäillessä ja päänsäryssä. Nyt ei edes lääkkeet auttanut. Kävelin kuitenkin aika lailla ja lopulta sain ulkoilulla päänsäryn talttumaan. Päänsärky aiheutuu erityisesti suuresta työkuormasta ja tekemättömistä töistä. Tein illalla pari tuntia töitä, vastailin maileihin ja kirjoitin tärkeän pöytäkirjan jota varten selvitin myös kyseisen alueen töiden tilanteen. Huomasin myös saaneeni perjantaina asiakkaalta kiitosviestin hyvästä asioiden hoidosta. Tuli parempi olo varsinkin kun itse olen ollut tyytymätön tilanteeseen - suuren työtaakan alla töitä on tullut tehtyä huonosti.

Teimme tänään kaaliruokaa, laatikkoa ja kääryleitä. Onnistuivat hyvin, mutta huomenna on odotettavissa painonnousua. Huomenna menen töiden jälkeen oluelle entisen työkaverin kanssa, ja ehdin kotiin vasta myöhään. Alkuviikko on edelleen hyvin kiireistä, jos loppuviikoksi saisin ainakin rästit tehtyä. Helpottaisi jo kovasti tilannetta.