Paino aamulla 85,2 kg (alhaisin kertaakaan tämän projektin aikana).

Mulla on ollut edelleen aivan mieletön kiire. Siitä johtuen en ole jaksanut kirjoittaa tänne, pitää yllä ruokapäiväkirjaa tai miettiä liikkumisia ja ruokailuja. Olen kuitenkin kävellyt edelleen (ilman askelmittaria) ja syönyt "hieman järkevästi" eli en ole sortunut mässäilemään suuremmalti. Nyt ensisijainen tavoitteeni on saada tuo kiire kuriin ja miettiä hieman miten ajaudun toistuvasti tähän tilanteeseen. Kovasti olen miettinyt työpaikan vaihtoa, nykyisessä kun tilanne ei tule muuttumaan. Tiedän että olen itse suuresti syyllinen tilanteeseeni, mutta silti myös työpaikalla on merkitystä. Olen nyt liian väsynyt edes kirjoittamaan asiasta.

Painon pudottaminen ja liikunnan lisääminen jatkuu kuitenkin ja samalla mietin aktiivisesti tätä muun elämän järjestämistä.

Minulla on ollut myös yliviikon kestävä vatsatauti. Olo on muuten ihan hyvä, kuumetta ei ole, mutta vatsa on löysä ja hieman arka.