Aamupaino 87.0 kg. Tämä näyttää kyllä hyvin lupaavalta.

Viikonloppu mennyt levätessä, rentouttavaa. Ollaan myös kävelty aika lailla. Kävelemään lähteminen ei tunnu enää lainkaan hankalalta vaan pikemminkin mukavalta. Heräsin aamulla päänsärkyyn, mutta lenkkeily vei päänsäryn pois.

Mun on pitänyt mennä verenluovutukseen, ja ensi viikonlopulla voisin vihdoinkin mennä. Mä olen ymmärtänyt, että "paksuverisenä" verenluovutus olisi mulle varsin terveellistäkin ja lisäksi siitä on hyötyä muille. Mulla on ollut hemoglobiini aina korkea, jopa yli 160. Verenpaine on ollut aina hieman korkeahko: tämänpäiväinen lukema on 120/100/95. Laskenut aika paljon tämän projektin aikana.

Haluaisin matkustaa kovasti taas Lontooseen tai Italiaan - Roomaan, Napoliin tai Firenzeen. Päätin tänään palkita itseäni matkalla kun BMI on alle 30, eli olen päässyt lievän ylipainon puolelle. Mietin myös alkaisinko pitämään jonkinlaista matkablogia, eli kuvata paikkoja joissa olen ollut. Saas nähdä. Sovittiin poikien kanssa että matkustetaan hiihtolomalla Pariisiin. Projektini sivutuotteena on tarkoitus opettaa lapselle hyvät ruokailu- ja liikuntatottumukset. Ne kun on hänellä varsin huonot, vanhempien opettamat :(